Fossiilin käsitettä käytetään antikvaariossa kuvaamaan aiemmin kasvatettua maata, joka on pysyvästi hylätty.

Västergötlandissa fossiilit koostuvat enimmäkseen alueista, joilla on raivauskynnys, eli kynnyksestä, joka koostuu kivestä, joka on poistettu haluamastasi maasta. Fossiilisia peltoja ovat itse asiassa raivauskynnysten väliset pinnat, mutta metsät ovat siirtäneet näitä pintoja vuosisatojen kuluessa. Monissa paikoissa on tavallista, että raivauskynnykset löytyvät yhdessä pitkä-pieni teetä, jotka jaetaan kiven jouset tai rinne: kivitetyt terassit. Se on vain raivauskynnyksen alla tai kivijonojen voimme löytää alkuperäisen viljelyalan tai reunat.

Sekä Västergötlandissa että Smålandissa fossiilit muodostavat suuren seurakuntaluokan, mutta Habo-sukkassa ei ole paljon alueita. Sillä on selitys maallisissa olosuhteissa. Kivijonon tai raivauskynnyksen luomiseen tarvitaan kiveä. Kiveä löytyy kivipitoisesta moreenimaaperästä Västergötlandin korkeimman rantaviivan yläpuolella. Sen sijaan Habo, jäänemäntä talletukset hallitsevat, eli maaperä koostuu enimmäkseen hiekkaa ja soraa, jotka sisältävät minimaalista kivimateriaalia.

Flateredissa olemme turvallisella maalla. Täällä 450 x 280 metrin alueella on fossiilisia rautateitä, maastoystävällisiä kenttiä ja terasseja. Vaikka fossiilisen viljelymaan tapailu muualla Västergötlandissa joskus jatkuu aikaan ennen Kristuksen syntymää, Flateredin fossiilinen pelto on huomattavasti nuorempi. Jälkeenpäin -red viittaa siihen, että maatila on rakennettu keskiajalla ja ensimmäinen maininta tila on 1539.

Fossiiliseksi peltomaaksi nimetty pinta-ala sijaitsee tilan pohjoispuolella ja sen numero [L1972:4696 Fornköp.] (https://app.raa.se/open/fornsok/) Pinta-ala on todennäköisesti kasvanut jo maatilan perustamisen aikaan, mutta osa viljelyalasta oli käytössä 1960-luvun alkuun asti. Suuret raivauskynnykset heijastavat siis vuosisatoja jatkunutta kivien raivaamista.

Kun Laga vuoro (1847), maanviljelijät Flatered alkoi luopua ja kasvaa maaperän etelään tilalla kuten näkyy, jos katsomme tänään kartta siitä, missä pelto sijaitsee. Tilan pohjoispuolella sijaitseva saaristo on nyt "fossiiliajo."

Vuoden 1847 Lagaskiften kartta osoittaa selvästi, miten vuorikuoret ja isot lohkotut moreenit ovat estäneet viljelymaan leviämistä. Kasvatettava maa oli kasvanut. Nielemätön moreeni korkeimman rannikon yläpuolella oli kuitenkin melko ravitsevaa ja pystyi tuottamaan hyviä satoja. Kartalle on lisätty tämän päivän polku ja nykyrakennus maantieteellisen ymmärtämisen helpottamiseksi.

Nykyään viljelysmaat sijaitsevat maatilan eteläpuolella, kun taas moreenirinteiden vanhat kasvattajat ovat siirtymässä kohti Fossil-saaristoa.