Finnsboskogen on Sennan-joen vieressä sijaitseva metsäalue. Rinnettä alas joelle kasvaa lehtimetsä. Metsässä rinteen yläpuolella, se on tammi, joka hallitsee. Alueella ei ole merkittyjä niveliä, mutta rinteiden yläpuolella on liukunut polku kävellä.

Löytäjät Asuinmetsä voi nauttia vaeltaa syrjäisellä alueella ja vain kuulla lintujen kuittien äänen ja tuulen temppu puissa. On myös mahdollisuus nähdä lintuja tai tutkia sammakoita ja jäkälät. Vuonna rinteet, maa on märkä ja se on melko vaikea päästä alas Sennanån tätä tietä. Koillisosassa rinnettä, kuitenkin, maa on hieman kuivempi, täällä voit mennä alas, jos sinulla on kumisaappaat. On myös tie Sennanån, suoraan itään reservin raja, joka vie sinut alas vesistöön.

Möykkyinen ja märkä rinteillä

Rinneissä se on upea ja märkä. Koska lähdevesi tunkeutuu maasta. Vesi tulvii yli ja paikoin myös maaperään ja muuttuu märäksi, pehmeäksi ja karuksi maaperäksi. Tämä upea ja märkä ympäristö on erittäin tärkeä metsäeläimille ja kasveille. Finnsboskogenissa lajit elävät kuin dunmoss ja varjosamma. Tämä on merkkilaji, joka osoittaa, että kyseessä on arvokas metsä.

# Arvokkaat sammakot

Sennanånin vieressä on myös oer laves, joilla on erittäin suuri signaaliarvo alskogarille Lounais-Ruotsissa. Metsähakmossa, lacquette, viulunpinnoitusta, noloa, sinistä sammalta ja rohkeaa silkkisammalta ovat muita mielenkiintoisia lajeja, joita löytyy myös alueelta. Joen vieressä kasvaa myös kukkivia yrttejä, kuten lantioharjaa, portaita ja patruunoita. Reservaatissa, varikset elävät, se on lintulaji, joka on luokiteltu läheisesti uhattuna. Läiskä on riippuvainen vanhemmista erilaisista metsistä, joissa on vanhempia puita ja kuollutta puuta.

Metsän historia

1600-luvun lopulla Sennanin laakso oli avoin maisema, jossa oli niittyjä ja nivusia. Tällä hetkellä alue oli osa Maanbon omaisuutta Enslövin sukassa. Reservin luoteisosassa viljelykynnys on pienempi. Nämä kiskot kertovat, että maata on käytetty peltona. Kun vanhat maanviljelijät raivasivat peltoa, he poistivat viljelyn tiellä olevat kivet ja panivat ne lankaan. Pitsin, lapion ja käsivoiman avulla kivi on jo pitkään murtunut viljelymaasta.

Veto loppui ja metsä otti vallan.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa alue koostui harvasta lehtimetsästä, ja metsässä eläimet syötettiin. 1900-luvun jälkipuoliskolla aluetta ei enää käytetty ahdistuksena ja laitumena, ja siitä lähtien metsä on tihentynyt ja tihentynyt.